Minun tarinani

Sisustusartesaani
Tiina-Liisa Viitala

Olen Tiina-Liisa Viitala, vaimo, kahden pojan äiti ja kahden kissan omistaja. Perhe-elämä ja lemmikit ovat opettaneet minulle, kuinka tärkeää kodin toimivuus ja viihtyisyys ovat arjessa.

Alkuperäiseltä ammatiltani olen sairaanhoitaja. Reilut kymmenen vuotta olen työskennellyt leikkaushoitajana – työssä jossa tarkkuus, huolellisuus, ihmisen kuunteleminen, kohtaaminen ja tiimityö ovat erittäin tärkeitä. Samat ominaisuudet kulkevat mukanani myös sisustusartesaanina.

Sisustaminen ja huonekalujen uudistaminen ovat olleet jo pitkään rakkaita harrastuksiani. Vaikka pidän työstäni leikkaushoitajana, ymmärsin, että minulla on taito sisustussuunnitteluun – enkä halunnut jättää sitä käyttämättä. Olen usein sanonut, että mennessäni huoneeseen tila kertoo minulle, mitä se tarvitsee. Ideat syntyvät kuin itsestään – ehkä sitä voisi kutsua visuaaliseksi lahjaksi.

Oman kokemukseni kautta olen saanut vahvan ymmärryksen siitä, miten kodista tehdään toimiva ja viihtyisä myös järkevällä budjetilla. Minulle ovat tuttuja arkea helpottavat säilytysratkaisut, lastenhuoneiden käytännöllisyys sekä sisustustekstiilit, jotka kestävät elämää myös lemmikkikodeissa.

Kodin tunnelma on minulle erityisen tärkeä. Kodikkain lopputulos syntyy mielestäni rauhallisesta valaistuksesta, erilaisista tekstuureista ja tilaan sopivista väreistä – yksityiskohdista, jotka tekevät kodista asukkaan näköisen.


Rakastan suunnitella koteja, joissa arki sujuu mutkattomasti ja tilat palvelevat oikeaa elämää. Minulle on tärkeää löytää ratkaisuja esimerkiksi siihen:

  • Miten eteinen saadaan toimivaksi arjessa
  • Miten lastenhuoneessa lelut pysyvät järjestyksessä niin, että lapsen on helppo ottaa ne käyttöön ja laittaa takaisin
  • Miten nuoren huoneesta saadaan viihtyisä ja omaan tyylin sopiva paikka ja jonne on mukava kutsua kavereita
  • Miten vanhempien makuuhuoneesta voi tehdä paikan, joka tarjoaa arjen keskelle pienen hetken ylellisyyttä ja rauhaa
  • Miten kodista suunnitellaan kokonaisuus, jossa viihtyvät yhtä lailla ihmiset kuin lemmikitkin
  • Ja lisäksi ne pienet ekstrat, tarkasti mietityt yksityiskohdat, jotka kuvastavat asukkaan omaa persoonaa tai vaalivat rakkaita muistoja

Lähdin opiskelemaan sisustusartesaaniksi, koska halusin ymmärtää, miten ideani ja suunnitelmani voidaan toteuttaa käytännössä – millä materiaaleilla ja millä keinoilla. Suunnittelutyössäni katson aina kokonaisuutta ja mietin jo varhaisessa vaiheessa, miten asiakas saa suunnitelman toteutettua budjetilleen ja taidoilleen sopivalla tavalla.

Koulutuksen aikana innostukseni suunnittelutyöhön ja erityisesti kalustemaalaukseen syveni entisestään. Opettelin monipuolisesti erilaisia pintakäsittely- ja erikoistekniikoita ja aloin pohtia, voisiko tällaiselle käsityölähtöiselle tekemiselle olla paikkansa kodeissa, joissa halutaan uudistaa maltilla ja kunnioittaa olemassa olevaa.

Sain ensimmäiset asiakkaani heti valmistuttuani, ja pian huomasin, että yrityksen perustaminen tuli ajankohtaiseksi yllättävän nopeasti. Tammikuussa 2024 toteutin suuren unelmani ja perustin oman sisustussuunnittelua ja kalustemaalausta tarjoavan yritykseni.

Halusin kertoa molemmista ammattitaustoistani, sillä ne kuvaavat hyvin tapaani kohdata asiakkaani. Leikkaushoitajan ja sisustusartesaanin työkokemuksen myötä erilaisten elämäntilanteiden ymmärtäminen on minulle luontevaa, ja se näkyy vahvasti myös suunnittelutyössäni.

Uskon, että pienillä, harkituilla valinnoilla voi syntyä suuria muutoksia, eikä toimiva ja omannäköinen koti vaadi suurta budjettia. Tärkeintä on, että ratkaisut tuntuvat sinulle oikeilta ja ovat järkevästi toteutettavissa. 

Sisustusterveisin Tiina-Liisa